kuulumiset 24032019

Hei vielä.

Pyytäisin hieman kärsivällisyyttä mun osalta. Minulla on suuri visio musiikilleni ja aion toteuttaa sen. Se vaatii paljon keskittymistä ja aikaa. Ja myös tiettyjä uhrauksia. En ole mikään perus jamppa. Minulla on suuri lahja maailmalle ja ymmärrän, että monilla ei ole sellaista ja siksi kenties saa enemmän irti kuin minä, perinteisistä arvoista ja ihmissuhteista.

On kiva olla taas omillaan, en ole asunut yksin 2013 jälkeen. Aina muiden nurkissa tai asunut jonkun kanssa. Tarviin oman tilan ja rauhan, jotta voin miettiä ja luoda ja harjoitella taitojani. En jaksa koko ajan selitellä tekojani. Tämä on tän hetkinen vaihe, ei tarkoita, että kestää ikuisesti.

Pyrin myös hidastamaan tahtia itseni kohdalla koska koen nykymaailman olevan liian nopea. Se saattaa olla hankala muille kun kaikki ovat tottuneet näihin laitteisiin ja jatkuvaan kommunikaatioon. Kaikki haluaa kaiken heti.
Mielestäni tämä ei ole hyvä ilmiö. Ja silti kaikki haluaa koko ajan lisää kaikkea vaikka ongelma on se, että niillä on liikaa.

Eli ei mitään henkilökohtaista sen osalta. Siihen on totuttava. Kenties vielä löydän toimivamman ratkaisun netin ja puhelimen osalta. Kokeilen eri vaihtoehtoja kunnes tasapaino löytyy.

Ja jos on jotain sanottavaa niin parempi sanoa suoraan eikä luoda turhaa draamaa ja vaivata itseä ja muita huolilla. Kaikki aina juonittelee ja juoruilee toistensa selkien takana etenkin meidän suvussa (tuntuu olevan muiden perheidn osalta sama). Itse en välitä moisesta. Enkä haluisi osallistuu sellaiseen. Arvostan avoimuutta ja rehellisyyttä yli kaiken. Se ei ole aina helppoa koska ihmiset ovat herkkiä. Tiedän sen. Rehellisyys vaatii rohkeutta. Mutta totuus myös vahvistaa enemmän kuin mikään muu. Ja elämä on liian lyhyt kantaakseen murheita. Ne tekee ihmisistä katkeran ja varmaan aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia meidän tietämättä.

Ja jos joku haluaa kyseenalaistaa mun valintojani ja polkuani niin paras olla argumentit kohdallaan. Jos on konstruktiivista palautetta tai hyviä ideoita, toki haluan haluan kuulla. Mutten tarvii elämän neuvoja oman identiteetin suhteen ja taiteeni suhteen. Valitsemellani polulle ei ole mallia tai ohjekirjaa vastinetta. Olen pioneeri. Minä olen se polku. Epäonnistumiset ja elämän tuomat haasteet on se suurin opetajja.

Musikki. Veganismi. Maailman rauha. Individualismi. Terveys. Totuus. Jooga (sen todellinen merkitys ei mikään länsimainen venyttely jooga).

Nämä ovat arvoni ja on aika hyväksyä se. Tiedän kuka oon ja tiedän mitä pitää nyt tehdä. Ei se ole aina helppoa. Vanhat tavat ja paheet kutsuu. Tarviin kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen, jotta menestyn ja pääsen huipulle. Toisin ajattelijat poistukoon tieltäni. Tarviin ihmisiä ympärilleni, jotka uskovat minuun ja työhöni. Ja luottavat siihen, että tiedän suunnan. Ne aion myös löytää.

Eipä muuta, halusin sanoa nämä sanat ettet turhaan huolehtisi. Tiedän, että olet äitini ja kenties joskus ymmärrän sen paremmin jos on oma perhe. Mutta tulee myös aika kun pitää antaa muiden elää vapaasti ja seurata omaa unelmaa. Olen vahvempi kuin kenties tiedät vaikka toki välillähän sitä on hukassa vaikka olisi huipulla, se kuuluu elämään.

Eikä sillä ole loppujen lopuksi väliä “menestynkö” vai ei. Tärkeintä on se, että on suuri unelma ja kipinä ja joku, joka työntää eteenpäin eikä luovuta koskaan. Harvoilla on sellaista ja se onkin erittäin harmillista. Kaikki se ulkoinen menestys on pelkkä bonus. Suurin juttu on se itse prosessi. Se polku on loputon ja sen kulkeminen on minulle se menestys. Se on kaikki kaikessa. Ilman sitä olen hukassa.